22.5.2009, 19:47
Noh, yritetään. Ehkä joku muukin kuuntelee.
Eli, tunnustaako joku tykkäävänsä?
Itse olen aivan rakastunut bändin musiikkiin, erityisesti 80-luvun alkupuoli ja koko 2000-luvun tuotanto, jotain niin loistavaa. Sanoitukset aivan järkyttävän kauniita ja ihania. Erityisesti Jussi Hakulisen sävellys/sanoitukset iskee. Myös 90-luvun rokimmatkin biisit ovat mahtavia.
Olen myös hyvin ylpeä siitä, että bändi on pysynyt kasassa jo 28 vuotta, vaikkakin miehistö on muuttunut lähes kokonaan. Silti jaksavat tehdä loistavaa musiikkia.
Ja kyllähän sitä basistia kelpaa katsella...<3